Makrokatsaus: Epävakautta markkinoilla myös helmikuussa

Tunnelma kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla parani huomattavasti helmikuun loppua kohti, vaikka markkinoiden volatiliteetti pysyikin korkealla tasolla.

Helmikuun alkupuolta leimasi Kiinan talouteen liittyvä levottomuus ja alhainen öljyn hinta. Huolta aiheutti myös Euroopan pankkisektorin tila.

Eurovyöhykkeellä inflaatio laski helmikuussa jälleen negatiiviselle puolelle, ja Euroopan keskuspankki on mennyt pitkälle luvatessaan uusia elvytystoimia.

Öljyn hinta on noussut jonkin verran tammikuun pohjalukemista, mikä on seurausta useiden öljyntuottajamaiden keskusteluista rajoittaa tuotantoa. Helmikuun lopussa öljyn tynnyrihinta oli 36 USD, mutta suuret öljyvarastot, odotukset kysynnän heikkenemisestä Kiinassa sekä kasvanut öljyn tarjonta Iranista vaimentavat vieläkin hinnan nousua. On selvää, että kestää jonkin aikaa ennen kuin päästään öljyn tarjonnan ja kysynnän tasapainoon.

Lue koko raportti tästä: ODINin makrokatsaus 2 2016

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Mariann Stoltenberg Lind on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta korkosalkunhoitajana. Hän toimii nyt ODINin korkorahastojen salkunhoitajana yhdessä Nils Hastin kanssa.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.