Ensimmäinen vuosipuolisko oli suurten vaihteluiden aikaa

Vuoden 2020 alkupuolisko jää historiaan. Useimmissa länsimaissa koko yhteiskunta suljettiin kamppailussa pandemiaa vastaan. Kerromme näistä tapahtumista vielä lapsenlapsillemmekin.

Kriisit ja tärkeät totuudet
Maailman rahoitusmarkkinat järkyttyivät. Monien mielestä edessä olisi suurin taantuma sitten 1930-luvun. Erilaiset kriisit koettelevat osakemarkkinoita säännöllisesti. Jokainen kriisi opettaa meille jotain uutta. Samalla ne muistuttavat meitä osakemarkkinoilla vallitsevista tärkeistä totuuksista.

Tänä vuonna saatiin muistutus siitä, että osakemarkkinoilla tapahtuu muutoksia. Ajan mittaa osakemarkkinat nousevat, mutta matkan varrella odottaa useita ylä- ja alamäkiä. Juuri rajut kurssimuutokset tuovat osakemarkkinoille riskejä, mutta pitkän ajan kuluessa osakkeet tuottavat paremmin kuin riskittömät vaihtoehdot.

Tehtävämme on tuottaa asiakkaillemme hyviä tuloksia ajattelemalla pitkällä aikavälillä. Ne asiakkaat saavat parhaat tulokset, joiden sijoitushorisontti on pitkä.

– Bjørn Edvart Kristiansen, toimitusjohtaja

ODIN-malli ja asemansa vakiinnuttaneet yritykset
Asemansa vakiinnuttaneiden yritysten omistamisen merkitys korostui koronakriisin aikana. Yrityksillä, joilla on vahva tase eli vain vähän velkaa, on joustovaraa liikkua talouden laskusuhdanteen läpi. Pidämme asemansa vakiinnuttaneina yrityksiä, joilla on vahva markkina-asema, jotka myyvät asiakkaittensa arvostamia tuotteita ja joilla on yleensä useita tukijalkoja. Niitä tarvitaan, kun tietyllä asiakasryhmällä menee huonosti tai markkinoilla on tuulista. On helppo aliarvioida asemansa vakiinnuttaneiden yritysten omistamisen merkitystä, kun taivas on pilvetön.

Me ODIN:llä olemme sitoutuneet sijoittamaan asemansa vakiinnuttaneisiin yrityksiin pitkällä aikavälillä. Monien sijoituskohteidemme tulokset paranevat kriisin ollessa meneillään. Erityisesti IT- ja ohjelmistoyritysten tuotteisiin ja palveluihin kohdistuu enemmän kysyntää talouksien sulkemisen ja etätyön yleistymisen seurauksena kaikkialla maailmassa.


Osakemarkkinat toipuvat
Markkinoilla etsitään tulevaisuuden voittajia. Ohjelmistoyritykset ja muut teknologiayritykset on hinnoiteltu kalliimmiksi, mutta öljy-yhtiöiden osakekurssit ovat laskeneet.

Osakemarkkinat ovat suureksi osaksi toipuneet alkuvuoden kurssilaskuista. Niillä on huomattu, että koronakriisin vaikutukset jäävät suureksi osaksi tilapäisiksi. Markkinoiden voimakas palautuminen johtuu useista tekijöistä.

Ensinnäkin keskuspankkien ja hallitusten taloudelliset elvytyspaketit ovat olleet tehokkaita ja laajempia kuin aiemmissa kriiseissä. Tämä talouskriisi eroaa esimerkiksi finanssikriisistä siinä, että se perustuu viranomaisten päätöksiin sulkea yhteiskunnat tartuntojen estämiseksi. Siksi keskuspankit ja viranomaiset ovat ottaneet elvytyspaketit käyttöön aikaisempaa nopeammin.

Lisäksi vuodelle 2021 ennakoitu parempi taloustilanne on leivottu sisään osakekursseihin nopeasti. Vaikka monien yritysten vuoden 2020 tulos heikkenee, markkinoilla keskitytään vuoteen 2021. Silloin tulosten odotetaan kasvavan. Osakemarkkinat ovat siis odottavalla kannalla.

Kolmanneksi alhaiset korot on otettu osakemarkkinoilla huomioon jo pitkään. Ne kasvattavat tulevien kassavirtojen nykyarvoa ja samalla yritysten arvoja jo nyt. Matalien korkojen vuoksi osakemarkkinoille virtaa enemmän rahaa, koska muita vaihtoehtoja saada tuottoa on vain vähän.

Hyvä kehitys
ODIN on kehittynyt suotuisasti vuoden 2020 alkupuoliskolla. Olemme kasvattaneet markkinaosuuksiamme. Useimmat osakerahastomme ovat kehittyneet vertailuindeksinsä tahdissa tai sitä paremmin. Haastavista markkinoista huolimatta useimpien asiakkaidemme sijoitukset ovat tuottaneet myönteisesti ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Suuria eroja kuitenkin on.  Meille ODINilla tärkeintä on kuitenkin pitkä aikaväli.

30 vuotta rahastojen hallinnointia

ODIN perustettiin vuoden 1990 helmikuussa. ODIN Norden aloitti toimintansa saman vuoden kesäkuun 1. päivänä. Se on toiminut ODIN-rahastojen lippulaivana. Nykyään meillä on toimistot Oslossa, Helsingissä, Tukholmassa, Göteborgissa, Bergenissä ja Stavangerissa.

Kun ODIN perustettiin, tavoitteena oli tarjota pitkään aikaväliin ja lisäarvon tuottamiseen perustuvaa salkunhoitoa. Indekseistä riippumaton ja arvoperusteinen sijoitusfilosofia loi pohjan liiketoimintaidealle, joka määrittää investointiemme suunnan edelleen.

Logomme ja nimemme vaalivat vahvaa pohjoismaista kulttuuriperintöä, josta olemme ylpeitä. Se luo pohjan kaikelle, mitä teemme, ja tavalle, jolla sen teemme. Teemme parhaamme, jotta sinä asiakkaana voit kokea olevasi hyvin valmistautunut kohtaamaan tulevaisuuden. Tavoitteenamme on luoda lisätuottoa tulevaisuuteen.

Oikein hyvää kesää!

Lue koko osavuosikatsaus tästä

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.