Kuinka isot yritykset kaatuvat?

Pitkäaikaisten sijoittajien on tärkeää tietää, mitkä piirteet ovat tyypillisiä yrityksille, jotka menettävät otteensa eivätkä koskaan palaa takaisin.

ODIN sijoittaa vakaisiin yrityksiin, joilla on hyvä kannattavuus ja terveet taseet. Nämä ovat yrityksiä, joilla on hyvä kilpailuasema ja joilta odotamme vahvaa kehitystä myös jatkossa.

Historia on kuitenkin näyttänyt monta esimerkkiä yrityksistä, jotka ovat menettäneet aikaisemman vahvan asemansa ja jääneet pelikentän laidalle. Syynä on se, että arvo- ja kurssilasku voi olla dramaattinen näissä tapauksissa.

Kirjassaan ”How the mighty fall” Jim Collins kertoo yksityiskohtaisesti, mitä yhteisiä piirteitä on isoilla yrityksillä, jotka putoavat mahtiasemasta keskinkertaisuuteen ja lopulta pohjalle.

Ylimielisyys, tosiasioiden kieltäminen ja paniikinomaiset toimet ovat tyypillisiä yrityksille, joiden parhaat päivät ovat jo takana. Sijoittajana on mielenkiintoista tutkia, mitä tapahtuu näennäisen menestyville yrityksille ennen romahdusta, siis ennen kuin se on kaikkien nähtävissä.

Jos näemme selviä sairauden merkkejä yrityksessä, me emme sijoita siihen.

Laiskuutta vai keskittymisen puutetta?

Harvat yritykset menettävät suuruuden päivänsä sen takia, että organisaatiosta tulee laiska ja tyytyväinen. Tämä on yllättävää. Helposti kuvittelee, että isot ja näennäisen hitaat organisaatiot joutuisivat uhreiksi. Elefantti joutuu harvoin leijonan hyökkäykseen kohteeksi Afrikan savannilla. Paljon enemmän alttiina ovat ympäriinsä säntäilevät antilioopit, jotka eivät keskity mihinkään erityisesti. Suunnittelematon uusien kasvualueiden etsiminen on suurin uhka monissa yrityksissä. Tai kuten Jim Collins vapaasti käännettynä kirjoittaa: ”Menestyvällä yrityksellä on suurempi taipumus kuolla liian monista mahdollisuuksista johtuviin ruoansulatusongelmiin kuin mahdollisuuksien puuttumisesta johtuvaan nälkään”.

Oikeat ihmiset oikeilla paikoilla

Kasvavalle yritykselle on tärkeää saada tärkeimmille tuoleille oikeat ihmiset. Oikea strategia ei onnistu väärien ihmisten avulla. ”Oikeiden” ja ”väärien” työntekijöiden erona on, että ensiksi mainittu ottaa vastuuta ja jälkimmäisellä on työpaikka, johon mennä. Kestävästi menestyvät yritykset pystyvät koko ajan täyttämään tärkeimmät paikat oikeilla ihmisillä ja antamaan heille jatkuvasti uusia haasteita yrityksen kasvaessa.

Ylimielisyys ja tosiasioiden kieltäminen

Menestys synnyttää helposti ylimielisyyttä, joka on ensimmäinen askel keskinkertaisuuteen putoamiseen. Menestyvät yritykset, joissa johto ei näe, että hyvällä tuurilla on ollut ratkaiseva merkitys, ovat vaarassa jättää hyvästit parhaille päiville. Yrityksillä, joissa ymmärretään  senhetkisen menestyksen olevan myös sattuman ansiota, on aivan toinen perusasenne. Mikä on varjopuoli, jos yrityksen johto erehtyy eikä menestys johdu sattumien summasta? Se on minimaalisen pieni. Yritys on sillä välin tehnyt työtä tullakseen vahvemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi.

Toisaalta yritys, jonka mielestä menestys on sen ensiluokkaisten ominaisuuksien ansiota ja joka katsoo ”meidän ansaitsevan menestyksen koska olemme niin fiksuja, innovatiivisia ja erinomaisia”, lähettää organisaatiolle sellaisen viestin, että menestys syntyy itsestään. Tällaisen asenteen omaava yritys on paljon haavoittuvaisempi.

Yritykset, joiden parhaat ajat ovat takana, eivät huomioi negatiivisia tietoja, korostavat vain positiivisia uutisia ja tulkitsevat aina uutta tietoa myönteisesti. Johto syyttää mieluiten ulkoisia tekijöitä sen sijaan, että se kantaisi vastuuta. Faktoilla perustelua ja avoimuutta virheiden suhteen ei harrasteta.

Paniikinomaiset toimet

Johtaja pystyy harvoin luomaan pysyvästi menestyvää yritystä yksin. Tavallisesti yritykset kehittyvät ja pysyvät menestyvinä, koska niillä on organisaatio, joka koostuu oikean asenteen omaavista kyvykkäistä työntekijöistä. Vaikka huippujohtaja pystyy harvoin rakentamaan pysyvästi hyvän yrityksen, sama johtaja voi tuhota yrityksen yksinään.

Kun yritykset huomaavat liian myöhään, että kehityksen suunta on kääntynyt, vastatoimet ovat usein tuottavuutta heikentäviä. Paniikki ja kaikenlaiset yritykset muuttaa yritystä uusilla strategioilla, uusilla visioilla ja uusilla isoilla ostoilla vaikuttavat päin vastoin kuin oli tarkoitus. Yritys yksinkertaisesti yrittää liian paljon henkiinjäämistaistelussaan.

Jos huippujohtaja haluaa kääntää pohjalle putoamisen suunnan, hänen täytyy olla tietoinen siitä, mitä ei pidä tehdä. Suunnittelematon liian monen asian etsintä liian nopeasti ei ole oikea ratkaisu. Kaatuvat yritykset eivät ole niitä, joilta puuttuu muutoskykyä – usein päinvastoin. Sen sijaan niiden toimet ovat epäjohdonmukaisia eivätkä ne usko alkuperäisiin menestystekijöihin.

Menestyksekkäillä yrityksillä on yleensä kykyä ja tahtoa parantaa ja kehittää ydinliiketoimintaa, varsinkin paineen alaisena. Paineen alaisina monet yritykset alkavat epätoivoisesti etsiä ”hopealuotia”, uutta ja mullistavaa tuotetta tai palvelua, joka korvaa vanhat ja tuo takaisin suuruuden ajat.

Valitettavasti useimmat epäonnistuvat näissä toimissa yrittäessään estää romahdusta. Suunnittelemattomat yritykset etsiä uusia metsästysmaita onnistuvat harvoin.

Ne jotka pysyvät isoina

Menestyvät yritykset ovat uskollisia niille periaatteille, joiden avulla menestys alun perin luotiin, sekä kehittävät, uudistavat ja parantavat prosessejaan vähitellen. Ne rohkaisevat luovuuteen ja muutoksiin, mutta vain siinä määrin, ettei koko yrityksen tulevaisuus vaarannu. Johto, joka kertoo täysin avoimesti yrityksen haasteista, herättää luottamusta. Vahvan asemansa säilyttävät yritykset ovat avoimia yritysta kohtaavien haasteiden suhteen.

Ripaus nöyryyttä, rehellisyys yrityksen haasteiden suhteen ja kyky palkata oikeita ihmisiä ovat menestyksensä säilyttävien yritysten avainkriteerit.

 

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Oddbjørn Dybvad on Norjan kauppakorkeakoulusta valmistunut ekonomi. Hän on työskennellyt aikaisemmin rahastoanalyytikkona.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.