Makrokatsaus: Myönteinen ilmapiiri rahoitusmarkkinoilla

Globaalit osakemarkkinat kehittyivät huhtikuussa enimmäkseen myönteisesti.

Hyvät makrotalouden tunnusluvut ja monien yhtiöiden tekemät hyvät neljännesvuositulokset piristivät osaltaan markkinoita, samoin kuin Ranskan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulokset. Ennen vaaleja herätti jonkin verran huolta mahdollisuus, että kaksi äärilaitoja edustavaa, EU-skeptistä ehdokasta pääsisivät toiselle kierrokselle. Kun vaalitulos osoitti, että ratkaisevalla vaalikierroksella 7. päivänä toukokuuta vastakkain olisivat Macron ja Le Pen, rahoitusmarkkinat olivat helpottuneita. Euroopan osakemarkkinat nousivat jyrkästi ja euro vahvistui. Mielipidemittaukset osoittivat, että näistä kahdesta Macron oli selvästi johdossa, ja markkinat eivät kuukauden vaihteessa olleet juuri huolissaan siitä, että lopullinen vaalitulos vaarantaisi EU-yhteistyön tai euron.

Lue koko raportti tästä: ODINin makrokatsaus 4 2017

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Mariann Stoltenberg Lind on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta korkosalkunhoitajana. Hän toimii nyt ODINin korkorahastojen salkunhoitajana yhdessä Nils Hastin kanssa.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.