Makrokatsaus: Rahoitusmarkkinat 2016

Vuosi 2016 alkoi rahoitusmarkkinoilla myrskyisänä ja mielialat olivat huonot. Maailman keskuspankit pyrkivät kuitenkin kääntämään tunnelmia myönteisemmiksi lupaamalla uusia elvytystoimia, ja helmikuun puolivälistä alkaen useimmat osakemarkkinat kehittyvät positiivisesti.

Vuosi 2016 alkoi rahoitusmarkkinoilla myrskyisänä ja mielialat olivat huonot. Levottomuus Kiinan taloustilanteesta, Euroopan pankkisektoria koskevat huolet ja laskeva öljyn hinta olivat epävarmuuden syitä. Maailman keskuspankit pyrkivät kuitenkin kääntämään tunnelmia myönteisemmiksi lupaamalla uusia elvytystoimia, ja helmikuun puolivälistä alkaen useimmat osakemarkkinat kehittyvät positiivisesti. Euroopan ja Japanin yleiset osakeindeksit pysyivät vuoden aikana kokonaisuudessaan suurin piirtein ennallaan, kun taas Yhdysvaltain ja Ison-Britannian pörssit nousivat 10–15 %. Kiinan pörssit eivät kyenneet tasoittamaan aiempia suuria laskujaan ja Shanghain pörssi laski viime vuoden aikana 12 %. Oslon pörssi kehittyi hyvin ja nousi 12 %, kun taas öljyn tynnyrihinta nousi 37 Yhdysvaltain dollarista 57 dollariin vuonna 2016.

Viime vuodelle olivat ominaisia monet poliittiset yllätykset ennen kaikkea Isossa-Britanniassa, missä kansa valitsi Brexitin, brittien lähdön EU:sta 52 prosentin enemmistöllä äänistä. Englannin punta heikkeni huomattavasti kansanäänestyksen jälkeen, mutta muutoin ovat vaikutukset Britannian talouteen ja rahoitusmarkkinoihin jääneet toistaiseksi vähäisiksi. Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat syksyllä tärkeä teema ja aiheuttivat jonkin verran levottomuutta osakemarkkinoilla. Donald Trumpin ollessa presidenttinä talouspolitiikan odotetaan olevan entistä elvyttävämpää, mikä on lisännyt kasvu- ja inflaatio-odotuksia.

Pitkät korot Saksassa ja Yhdysvalloissa laskivat alkuvuonna, mutta alkoivat syksyllä taas nousta inflaatio-odotusten lisääntyessä. Yhdysvalloissa keskuspankki nosti joulukuussa korkoa 0,25 prosenttiyksikköä ja korotusten odotetaan jatkuvan parin seuraavan vuoden aikana.

Maailmantalouden kasvun odotetaan kasvaneen 2,9 prosenttia vuonna 2016, eli hieman vähemmän kuin edellisvuoden 3,1 prosenttia. Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa kasvu oli vuonna 2016 hitaampaa kuin vuonna 2015, kun taas euroalueen, Japanin ja Brasilian talouskasvu nopeutui hieman edellisvuodesta. Tulevana vuonna maailmantalouden kasvun odotetaan vauhdittuvan hieman 3,3 prosenttiin ennen kaikkea Yhdysvaltain kasvun nopeutumisen myötä.

Lue koko raportti tästä: ODINin makrokatsaus 12 2016

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Mariann Stoltenberg Lind on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta korkosalkunhoitajana. Hän toimii nyt ODINin korkorahastojen salkunhoitajana yhdessä Nils Hastin kanssa.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.