Vastuullinen sijoittaminen

ODIN sijoittaa yhtiöihin, jotka tuottavat ajan myötä lisäarvoa. Pitkäjänteinen lisäarvon tuottaminen edellyttää, että sijoitustemme kohteena olevilla yhtiöillä on kestävä liiketoimintamalli.

Miksi yhteiskuntavastuulliset sijoitukset ovat merkittäviä?

Kestävällä liiketoimintamallilla tarkoitamme sitä, että yhtiöt harjoittavat liiketoimintaansa yhteiskunnan sosiaalisille ja ympäristönäkökulmille asettamien vaatimusten mukaisesti ja että yhtiöt noudattavat hyvän omistajaohjauksen suuntaviivoja.

Koska ODIN pyrkii tunnistamaan sellaiset yhtiöt, jotka voivat tuottaa osakkeenomistajilleen pitkän aikavälin lisäarvoa, olemme motivoituneita sisällyttämään yhteiskuntavastuun osaksi sijoitusanalyysejämme ja päätöksiämme.

ODIN Forvaltning sisällyttää yhteiskuntavastuun sijoitusvalintoihinsa, koska se arvioi nimenomaan vastuullista liiketoimintaa harjoittavien yhtiöiden tuottavan parasta pitkän aikavälin tuottoa omistajilleen. Ympäristölle haitallista liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt joutuvat vähitellen kohtaamaan viranomaisten ja kuluttajien tuomitsevan asenteen. Yhtiöt, jotka eivät kohtele työntekijöitään hyvin, eivät pysty houkuttelemaan hyvää työvoimaa. Lisäksi yhtiöt, jotka eivät kohtele osakkeenomistajiaan oikeudenmukaisesti, menettävät ajan myötä luottamuksensa pääomamarkkinoilla.

Allekirjoitimme kesällä 2012 YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI), joita sitouduimme noudattamaan. PRI on lyhenne sanoista Principles for Responsible Investments.

Olemme tarkemmin määriteltynä sitoutuneet:

  • Sisällyttämään yhteiskuntavastuun osaksi investointianalyysiä ja päätöksentekoprosessia.
  • Tekemään aktiivisesti työtä varmistaaksemme, että sijoituskohteinamme olevat yhtiöt harjoittavat yhteiskuntavastuullista liiketoimintaa.
  • Lisäämään yhteiskuntavastuuseen liittyvää avoimuutta sijoituskohteinamme olevissa yrityksissä.
  • Tekemään yhteistyötä muiden sijoittajien kanssa edistääksemme investointialan yhteiskuntavastuuta.
  • Raportoimaan toiminnastamme ja vastuullisen sijoittamisen periaatteiden täytäntöönpanon edistymisestä.

Principles for responsible investment

 

 

 

ODINin rahastojen salkut ovat keskitettyjä, joten salkunhoitaja pystyy käyttämään suhteellisesti enemmän aikaa salkun jokaiseen yksittäiseen sijoitukseen. Siksi salkunhoitajat ovat itse vastuussa yhteiskuntavastuun sisällyttämisestä osaksi investointianalyysejä ja investointipäätöksiä.

Analyysiemme keskeinen tekijä on asiaankuuluvan tiedon saanti. Saamme yhteiskuntavastuuta koskevia tietoja ensisijaisesti kolmesta lähteestä. Saamme julkisesti saatavilla olevaa tietoa ja käymme keskustelua yhtiöiden johdon sekä yhteiskuntavastuuseen perehtyneiden ulkoisten asiantuntijoiden kanssa.

Meillä on kaksi tapaa sulkea yhtiöitä rahastojemme ulkopuolelle. Karsimme yhtiöitä sekä eettisin perustein että riskiperusteisesti.

Lue lisää kestävästä kehityksestä