ODIN Emerging Markets- ja Eurooppa – rahastot tuotto kärjessä 2017

Yritysten tuloskasvun myötä odotamme osakkeiden olevan paras sijoitusluokka myös vuonna 2018.

Kaikki rahastomme yhtä lukuun ottamatta tarjosivat positiivisen tuoton kuluneelta vuodelta. ODIN Emerging Markets ja ODIN Eurooppa olivat tuotolla mitattuna parhaat rahastomme – molemmat noin 17 %:n vuosituotolla.

ODIN Energi-rahaston vuosi oli heikko, ja sen tuotto jäi noin 8% negatiiviseksi. Osasyy tähän on US dollarin ja Norjan kruunun selvä heikkeneminen suhteessa euroon. Vuoden 2017 päättyessä öljyn hinta on vuoden korkeimmalla tasollaan, selvästi korkeampi kuin vuoden alussa ja huomattavasti yli kevään pohjalukemien.

Kehitystyötä ja panostuksia vuodelle 2018 

Viime vuoden aikana vahvistimme salkunhoitotiimiämme entisestään ja palkkasimme neljää uutta analyytikkoa. Analyytikoiden avulla pystymme syventämään ja laajentamaan eri markkinoihin ja yhtiöihin liittyvää osaamistamme.

Euroopan laajuinen MiFID II -sijoituspalveludirektiivi astui voimaan 3.1.2018. Direktiivin tarkoituksena on vahvistaa sijoittajan suojaa ja lisätä muun muassa kulujen läpinäkyvyyttä.  ODINin osuudenomistajille tästä on yksi merkittävä hyöty. Aikaisemmin kaupankäynnistä ja analyyseistä syntyneet kulut ovat suoraan rasittaneet rahastoja. Tämä loppuu. Jatkossa erittelemme kaupankäynnin ja ulkopuolelta ostetun analyysitoiminnan kustannukset erikseen. Ulkopuolisten analyysien kustannukset tulemme kattamaan itse, eivätkä ne siis enää rasita yksittäistä rahastoa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että rahastojen maksamat kulut pienenevät entisestään.

Panostamme myös koko ajan uusiin ja entistä parempiin tietojärjestelmiin. Haluamme tehdä kaiken helpommaksi asiakkaillemme. Siirrymme helmikuussa 2018 käyttämään omaa osuusrekisteriä. Uuden rekisterin myötä pystymme jatkossa entistä tehokammin raportoimaan tuotoista, tapahtumista ja kuluista.

Seuraa rahastosi kehitystä ODIN Onlinessa
Asiakkaana sinulla on vapaa pääsy ODIN Onlineen. Se on ODINin sinua varten kehittämä seuranta- ja kaupankäyntiratkaisu, josta saat milloin tahansa hyvän kokonaiskuvan omistuksistasi. Kirjautuminen ODIN Onlineen onnistuu omilla pankkitunnuksillasi osoitteessa odin.fi.

Oikein hyvää sijoitusvuotta 2018!

Kirjoittanut

Stefan Haglund, toimitusjohtaja, ODIN Rahastot

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.