ODIN Norden täyttää 25 vuotta

Maanantaina 1. kesäkuuta tuli kuluneeksi 25 vuotta ODINin ensimmäisen osakerahaston, ODIN Nordenin, perustamisesta.

Rahaston toiminnan alusta tähän päivään ODIN Norden on tarjonnut osuudenomistajilleen keskimäärin peräti 13 prosentin vuotuisen tuoton. Rahaston vertailuindeksi on vastaavasti tuottanut 10 prosenttia.

Maailmassa on tapahtunut paljon näiden 25 vuoden aikana. Markkinoita tänä ajanjaksona seuranneet henkilöt ovat oletettavasti käyneet läpi hyvinkin erityyppisten tunteiden kirjon: euforiaa, iloa, suuttumusta, epätoivoa, toiveikkuutta ja uskoa.

Pohjoismaat investointialueena erottuvat monessa suhteessa muista markkinoista. Hyvän omistajaohjauksen, läpinäkyvyyden ja asiantuntevien omistajien ansiosta pohjoismaiset osakemarkkinat ovat osakasystävällisempiä kuin monet muut markkinat. Pohjoismaiden talouden perusedellytykset ovat vakaat. Lisäksi mailla on pitkät vientiperinteet, minkä ansiosta pohjoismaisista yhtiöistä on tullut suurelta osin globaaleja toimijoita.

Rahaston pitkällä aikavälillä synnyttämä hyvä tulos johtuu siitä, että rahastoa on koko ajan hallinnoitu arvoperusteisen ja indekseistä riippumattoman sijoitusfilosofian pohjalta.

Miksi pohjoismaisilla osakemarkkinoilla kannattaa olla mukana?
Vuoteen 2000 asti etenkin Ruotsissa ja Suomessa oli vallalla vankka IT-alaan liittyvä erityinen pohjoismainen optimismi.

Vuodesta 2000 vuoteen 2007 asti kestänyttä korkeasuhdannetta pönkitti suurelta osin Kiinan voimakas talouskasvu. Pohjoismaat tekivät parempaa tulosta kuin muut markkinat, mikä johtuu pääosin siitä, että Pohjoismaat ovat hyvissä asemissa globaalin teollisuussektorinsa ansiosta.

Mikä on näin hyvän tuoton salaisuus?
Pohjoismaiset osakemarkkinat ovat tarjonneet historiallisesti katsoen hyvää tuottoa, koska pohjoismaiset yhtiöt ovat tuottaneet lisäarvoa sijoitetulla pääomalla.

Tuotto heilahtelee luonnollisesti talouden ylä- ja alamäkien tahdissa, mutta se on kilpailukykyinen Amerikan ja Euroopan markkinoilta saatavan tuoton kanssa.

Viranomaisten, työntekijöiden ja työnantajien välinen yhteistyö sujuu Pohjoismaissa hyvin. Kyseessä on kahden tuotannontekijän, työvoiman ja pääoman, välinen hieno vuorovaikutus. Sen ansiosta toimijoiden välille on ajan myötä syntynyt luottamus, joka luo pohjan joustavien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiselle.

Kyllä kiitos, molempi parempi…
Sijoittamalla pohjoismaisiin pörssiyhtiöihin pääsee osalliseksi myös maailmanlaajuisesta sijoittamisesta, koska suuri osa yhtiöiden myynnistä tapahtuu Pohjoismaiden ulkopuolella. Lisäksi sijoittajat pääsevät hyötymään:

  • pohjoismaisesta arvoperustasta
  • pohjoismaisesta omistajaohjauksesta ja pohjoismaisesta yhteiskuntavastuusta (ESG)

Pohjoismaisten osakkeiden salkunhoitajana seuraamme yhtiöitä tiiviisti ja pääsemme helposti yhteyteen yhtiön ja sen johdon kanssa. Olemme monien sijoituskohteinamme olevien yhtiöiden suuria omistajia ja pyrimme motivoimaan yhtiöiden johtoa ja hallitusta tuottamaan lisäarvoa osakkeenomistajilleen.

Miten ODIN Norden aikoo kohdata tulevaisuuden haasteet?
ODINilla on ainutlaatuisen syvällistä tietoa Pohjoismaiden markkinoista, koska meillä on maakohtaisia rahastoja sekä Norjassa, Suomessa että Ruotsissa.

Varmistaaksemme näiden resurssien ja syvällisen tietämyksen mahdollisimman tehokkaan hyödyntämisen olemme perustaneet salkunhoitotiimin, jolla on pitkä ja vankka kokemus pohjoismaisista ja globaaleista markkinoista sekä eri Pohjoismaihin liittyvää huippuosaamista. Kesästä 2014 lähtien yksittäisten maakohtaisten rahastojen salkunhoitajat (Jarle Sjo – ODIN Norge, Truls Haugen – ODIN Finland ja Vegard Søraunet – ODIN Sverige) valitsevat yhdessä parhaat pohjoismaiset yhtiöt ODIN Norden -rahaston salkkuun. Tämän lisäksi tiimiin on otettu mukaan kaksi uutta analyytikkoa. Mielestämme meillä on nyt erinomaiset edellytykset ja valmiudet omaava salkunhoitotiimi, joka huolehtii suurimmasta rahastostamme ja lisäarvon tuottamisesta kaikille rahaston osuudenomistajille myös tulevaisuudessa.

Team-ODIN-Norden

ODIN Nordenin salkunhoitotiimi. Vasemmalta Jarle Sjo, Vegard Søraunet ja Truls Haugen

ODIN Norden on tänä vuonna noussut 24 prosenttia ja ylittää vertailuindeksinsä 6 prosentilla (per 5.6.2015).

Odotamme innolla jatkoa!

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.