Öljymarkkinoita leimaavat Iranin pakotteet ja kauppasota

Öljyn hinta kääntyi elokuun alkupuolella laskuun. Tämä oli seurausta Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan vaikutuksista, mikä puolestaan herätti pelkoa siitä, että kulutuksen kasvu hidastuu.

Vahvistunut Yhdysvaltain dollari suhteessa etenkin kehittyvien markkinoiden valuuttoihin ja Turkin levottomuuksiin lisäsivät edelleen tätä pelkoa.

Kuukauden lopussa markkinat keskittyivät pikemminkin Iranin vientivolyymien mahdolliseen vähentymiseen seurauksena Yhdysvaltain asettamista pakotteista, ja öljyn hinta (Brent) nousi uudelleen yli 75 dollariin tynnyriltä. Yhdysvaltalaisen liuskeöljyn tuotannon odotettu kasvu on myös hieman laskenut seurauksena logistisista haasteista Permianin alueella Texasissa ja New Mexicossa.

Keskitymme edelleen kokonaiskuvaan ja uskomme öljymarkkinoiden pysyvän kireinä seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Vuosien 2014 ja 2015 öljyn hinnan laskusta johtuvien offshore-investointien puuttumisen vaikutukset alkavat näkyä vuodesta 2019 eteenpäin ja vuonna 2020 astuvat merenkulun polttoaineita koskevat uudet säännökset voimaan. Geopoliittiset tapahtumat vaikuttavat edelleen huomattavasti hintoihin kireillä markkinoilla, joilla varakapasiteettia on vähän. Saudi-Arabiaa lukuun ottamatta vain harvalla maalla on potentiaalia kasvattaa tuotantoaan lyhyellä varoitusajalla.

Öljy-yhtiöt ovat elokuussa kehittyneet pääasiassa öljyn hinnan mukaisesti. Heikentyminen kuun alussa johti kuitenkin nousuun kuun lopussa.

Salkkuyhtiöistämme englantilainen John Wood Group ja tanskalainen Vestas Wind nousivat voimakkaasti koko kuukauden toisen vuosineljänneksen hyvien tulosraporttien seurauksena. Lisäksi molemmat ilmoittivat tilausten lisääntymisestä, lisääntyneestä aktiivisuudesta ja myönteisistä tulevaisuudennäkymistä. Yhdysvaltalaiset yhtiöt Anadarko Petroleum ja Noble Energy ovat heikentyneet sen jälkeen, kun lakiehdotukset liuskeöljytoiminnan rajoittamisesta DJ-alueella Coloradossa laadittiin. Ehdotuksen hyväksymisestä ei ole varmuutta, ja teollisuus vaikuttaa suureen osaan osavaltion tuloista ja työpaikoista.

Energia-alaan liittyvien osakkeiden tänä vuonna tapahtuneesta noususta huolimatta osakekurssit ovat edelleen öljyn hinnan nousua jäljessä. Energiayhtiöiden, kuten amerikkalaisen S&P500:n, osuus laajoissa osakeindekseissä on myös nousun jälkeen historiallisen alhaisella tasolla.

Saamme päivittäin viitteitä siitä, että hiilivetyjen seuraava nousukausi on jo hyvässä vauhdissa. Seismisen tiedon lisääntynyt myynti, öljynporaussopimusten kasvava määrä, useat hyväksytyt hankkeet sekä korkeammat varat ja laitteiden hinnat.

ODIN Energi -rahastosta yli 70 prosenttia on sijoitettuna öljy-, kaasu- ja öljypalvelualan yrityksiin.

 

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Lars Mohagen on vastaava salkunhoitaja ja hän on aiemmin työskennellyt sijoittajana, osakevälittäjänä ja analyytikkona.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.