Makrokatsaus: Osakevuosi käynnistyi mukavissa merkeissä

Korot laskivat, ja osakkeet lähtivät vuoden alussa nousuun Euroopassa.

Poikkeuksen muodostivat Kreikka, jonka vaalitulos vaikutti osakkeisiin negatiivisesti, sekä Sveitsi, jossa valuutan vahvistuminen painoi osakemarkkinoita. Myös Amerikan osakemarkkinat putosivat tammikuussa pari kolme prosenttia, kun taas Helsingin pörssi nousi noin 10 prosenttia tammikuussa.

Markkinat olivat melko epävakaita, kuten Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden volatiliteettia kuvaavasta VIX-indeksistä käy ilmi. Tammikuuhun löivät leimansa keskuspankin useat toimenpiteet.

Vasemmistoradikaali Syriza-puolue voitti vaalit ja se muodosti hallituksen oikeistolaisen Itsenäiset kreikkalaiset -puolueen kanssa. Molemmat puolueet suhtautuvat kielteisesti Kreikassa käyttöön otettuihin talouden kiristystoimiin ja haluavat neuvotella velkasopimuksesta EU:n kanssa uudelleen. Kreikan uuden hallituksen mahdollisuudet saavuttaa tuloksia EU:n kanssa käytävissä tulevissa neuvotteluissa lienevät rajalliset, ja markkinat pelkäävät maan laiminlyövän velanmaksunsa ja sen irtautumista euroalueesta, ”Grexitiä”. Sekä kreikkalaiset että Kreikan hallitus haluavat kuitenkin pysyä EU:ssa ja eurossa, ja euromaissa vallitsee hyvin vahva halu säilyttää euroalueen yhtenäisyys.

Lue koko raportti: Makrokatsaus ODIN

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Mariann Stoltenberg Lind on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta korkosalkunhoitajana. Hän toimii nyt ODINin korkorahastojen salkunhoitajana yhdessä Nils Hastin kanssa.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.