Makrokatsaus: Finanssimarkkinoilla voimakasta liikehdintää

Kiinan osakemarkkinat jatkoivat elokuussa laskuaan ja vetivät mukaansa muunkin maailman pörssit.

Raaka-aineiden markkinat ovat laskeneet vastaavalla tavalla, ja finanssimarkkinoiden volatiliteetti, jota on tässä mitattu amerikkalaisella VIX-indeksillä, oli korkeimmalla tasolla sitten vuoden 2011 syksyn.

Kiinalaisissa osakkeissa on tapahtunut voimakas korjausliike tai oikeastaan romahdus. Shanghain pörssi on laskenut 38 prosenttia kesäkuun puolivälin huippulukemista. Kiinan viranomaiset käynnistivät kesän aikana lukuisia toimia pysäyttääkseen osakemarkkinoiden syöksymisen ja tekivät muun muassa tukiostoja sekä rajoittivat osakkeiden lyhyeksi myyntejä. Monien viranomaistoimien vaikutus on kuitenkin ollut miltei päinvastainen, koska markkinoilla syntyy epävarmuutta siitä, kuinka paha Kiinan tilanne todellisuudessa on.

Kreikan tilanne, joka on ollut finanssimarkkinoiden tärkeä puheenaihe koko vuoden 2015 ajan, on huolestuttanut markkinoita viime aikoina aiempaa vähemmän. Kreikka pääsi heinäkuussa yhteisymmärrykseen velkojiensa kanssa lainapaketista, joka edellytti maalta uudistuksia ja budjettileikkauksia, mutta niiden täytäntöönpano antaa edelleen odottaa itseään. Pääministeri Tsipras on julistanut uudet vaalit järjestettäväksi Kreikassa 20. syyskuuta tänä vuonna.

Lue koko raportti tästä: ODINin makrokatsaus 8 2015

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Mariann Stoltenberg Lind on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta korkosalkunhoitajana. Hän toimii nyt ODINin korkorahastojen salkunhoitajana yhdessä Nils Hastin kanssa.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.