Makrokatsaus: Markkinat rauhoittuivat marraskuussa

Vaihtelevissa tunnelmissa käynnistyneen syksyn jälkeen markkinoiden volatiliteetti väheni lokakuussa ja marraskuussa.

Markkinoiden riskinottohalukkuutta mittaava amerikkalainen VIX-indeksi on nyt palannut kesää edeltävälle tasolle. Mediakuvaa ovat viime aikoina leimanneet terroriteot, sota ja pakolaiskriisi, mikä ei kuitenkaan ole tähän mennessä synnyttänyt olennaisia reaktioita finanssimarkkinoilla. Myöskään Isis-järjestöä (Islamic State) vastaan Lähi-idässä suunnattujen iskujen kiihdyttäminen ei ole vaikuttanut suuremmin öljyn tynnyrihintaan, joka oli marraskuun lopussa noin 45 dollaria.

Maailman pörssitkin olivat viime kuussa suhteellisen rauhallisia. Amerikan ja Euroopan pörssit kehittyivät myönteisesti, kun taas Kiinan ja kehittyvien talouksien osakemarkkinat olivat vaisuja. Muun muassa Kiinan ja muiden kehittyvien talouksien kasvu on edelleenkin huolenaihe. Maailman keskuspankit ovat kuitenkin valmiita ryhtymään elvytystoimiin, jotka vaikuttavat myönteisesti osakkeiden, kiinteistöjen ja luottojen kaltaisen riskipitoisen omaisuuden kehitykseen

Lue koko raportti tästä: ODINin makrokatsaus 11 2015

Kirjoittanut

Vanhempi salkunhoitaja
Mariann Stoltenberg Lind on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta korkosalkunhoitajana. Hän toimii nyt ODINin korkorahastojen salkunhoitajana yhdessä Nils Hastin kanssa.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.