Sijoitusjohtajan pohdintaa

– olemme saaneet tänä vuonna aikaan 2,3 miljardia Norjan kruunua lisätuottoina

Vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusmaailmaa leimasivat vahvasti kehittyneet pörssikurssit.  Samaan aikaan geopoliittinen epävarmuus, korkotasoon kohdistuvat paineet ja makrotalouden tunnuslukujen heikkeneminen mietityttivät. Miten nämä liittyvät toisiinsa? Ensinnäkään emme voi unohtaa, että pörssikurssien vahvaa kehitystä on pidettävä korjausliikkeenä viime vuoden erittäin heikolle viimeiselle neljännekselle. Jos näitä kahta jaksoa tarkastellaan yhtenä, kehitys näyttää melko normaalilta. Nyt ollaan korjausliikkeen alkamisesta, viime syyskuun edeltävällä tasolla.  Yritykset ovat johdonmukaisesti yltäneet hyviin tuloksiin sekä vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä että vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä.

Suhdanteet ja makrotalouksien tilanteet vaikuttavat kuitenkin aiempaa heikommilta. Korkoihin kohdistuvat odotukset ovat toisaalta muuttuneet. Makrotalouksien tunnuslukujen heikkenemisestä huolimatta pörsseissä on tänä vuonna mennyt lujaa. Kauppasodan, brexitin sekä näkemyksiään laukovien, lausuntoja antavien ja tviittaavien poliitikkojen aiheuttama epävarmuus saa pörssikurssit heilahtelemaan.

Pörsseissä vuodenvaihteessa vallinnut levottomuus tarjosi ostomahdollisuuksia

Meille aktiivisena salkunhoitajana tämä loi mahdollisuuksia. Etsimme jatkuvasti laadukkaita yrityksiä, jotka ovat hyvissä asemissa tulevaisuutta varten. Kun markkinoilla on hälinää ja turbulenssia, on hyvä aika poimia laadukkaita yrityksiä houkuttelevammalla hinnalla.

Käytimme tämän tilaisuuden hyväksi myös vuoden lopulla. Se osoittautui suotuisaksi ajaksi olla ostopuolella. Kasvatimme aiemmin hankittuja positioita, kuten SimCorp, ja lisäksi salkkuun otettiin uusia yrityksiä. DSV on tästä hyvä esimerkki. Olemme pitäneet DSV:tä silmällä jo jonkin aikaa. Mielestämme hinnoittelu oli haastava korjausliikkeeseen saakka. Se käänsi myös DSV:n osakekurssin voimakkaaseen laskuun.

DSV:n vain vähän pääomaa sitova liiketoimintamalli on erittäin kannattava. Se käyttää lähes 100 prosenttia vapaasta kassavirrasta osinkojen maksamiseen ja omien osakkeiden takaisinostoihin. Kahden edellisen vuosikymmenen aikana tämä yritys on kehittynyt pienestä kuljetusliikkeestä yhdeksi maailman viidestä suurimmasta kuljetusyrityksestä. Yritystä johdetaan taitavasti. Sekä luontaisesti että yritysostojen kautta aikaansaatu kasvu on ollut kannattavaa. Uskomme, että myönteinen kehitys jatkuu erityisesti sveitsiläisen kuljetusliikkeen Panalpinan kasvun siivittämänä.

Rahastomme ovat kehittyneet vuonna 2019 tähän saakka erittäin hyvin

Vuosi 2018 oli heikompi, mutta vuoden 2019 ensimmäinen puolisko tarjosi hyvityksen. Seitsemän meidän kymmenestä osakerahastostamme ovat kehittyneet paremmin kuin vertailuindeksinsä. Erityisesti neljä rahastoa erottuu edukseen. Ne ovat kehittyneet huomattavasti vertailuindeksejään paremmin. Ne ovat ODIN Global, ODIN Sverige, ODIN Norge ja ODIN Norden. ODIN Norden -rahastolle kaksi edellistä vuotta olivat haastavia, mutta tilanne on korjaantunut. Rahasto on tuottanut lähes 9 prosenttia vertailuindeksiään paremmin vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, joten suuntaus on hyvä.

Lisäksi kaikki korkorahastot ovat tuottaneet vertailuindeksiään paremmin.

Rahastomme ovat tänä vuonna tuottaneet asiakkaillemme 7,2 miljardia Norjan kruuna (C-luokka). Tämä on kokonaista 2,3 miljardia kruunua enemmän kuin asiakkaat olisivat saaneet sijoittamalla indeksiin. ODIN Norden, ODIN Sverige, ODIN Global ja ODIN Norge ovat tuottaneet eniten kruunuissa mitattuna.

Keskittyminen parhaisiin yrityksiin

Mielestämme nykyiset teemat leimaavat markkinoita myös tulevaisuudessa: kauppasota, brexit, geopolitiikka eikä vähiten suhdannenäkymien heikkeneminen. Lisäksi korot vaikuttavat osakemarkkinoihin voimakkaasti. Keskusteluissa otetaan yhä useammin esille TINA: There Is No Alternative. Jos matalien korkojen aikakausi jatkuu pitkään, mistä saadaan tuottoa, jos ei osakemarkkinoilta? Tämä näkemys nostaa osakekursseja.

Milloin seuraava lama alkaa? Meidän on tunnustettava, että noususuhdanne on jatkunut pitkään. Seuraavan taantuman alkamista on vaikea ennustaa. Monet sijoittajat ovat nauttineet kunnon tuotoista viime vuosina olemalla tekemättä mitään. On erittäin vaikeaa yrittää ennakoida suuria makrotalouksien tapahtumia ja markkinoiden reaktioita tämän kehityksen pohjalta.

Me ODINissa toimimme toisin. Siirrymme mikrotasolle etsimään laadukkaita yrityksiä, jotka tuottavat yhteiskunnalle ja osuuksien omistajille lisäarvoa pitkällä aikavälillä. Haasteet ja muuttuva maailma eivät ole mitään uutta. Kun etsimme yrityksiä, on tärkeää arvioida, mihin suuntaan yritys on menossa ja miten se pystyy mukautumaan muutoksiin. Tämä edellyttää, että johto ja hallitus katsovat pitkälle eteenpäin ja suuntautuvat tulevaisuuteen. Kun keskitytään kestävään kehitykseen, on yhä tärkeämpää tarkkailla, miten yritys vaikuttaa ympäristöön sekä paikallisesti että globaalisti.

Poimimme osakkeita. Salkuissamme on 25 – 40 yritystä. Kaikki nämä yritykset ovat matkalla eteenpäin – ja asiakkaidemme on saatava oma osansa siitä, mitä matkan kohteessa odottaa.

 

Kirjoittanut

Sijoitusjohtaja
Vegard on vastannut ODIN Sverige rahastosta joulukuusta 2013 ja ODIN Norden-rahaston salkunhoidosta heinäkuusta 2014.

Tilaa ODINin uutiskirje

Pysy ajan tasalla rahastojesi kehityksestä ja siitä, miten pyrimme tarjoamaan sinulle parhaan mahdollisen tuoton sijoittamalla. Lisäksi saat hyödyllisiä säästämisvinkkejä matkan varrella.