07.6.2017 Kesätervehdys Osakesijoittaminen palkittiin alkuvuodesta. USA: ssa osakemarkkinat kipusivat uusiin kaikkien aikojen huippuihin ja Euroopassa markkinat ovat jatkaneet viime vuoden lopun nousua.
08.9.2016 Kuinka isot yritykset kaatuvat? Pitkäaikaisten sijoittajien on tärkeää tietää, mitkä piirteet ovat tyypillisiä yrityksille, jotka menettävät otteensa eivätkä koskaan palaa takaisin.
26.2.2016 Monet asiat ovat erilaisia, mutta kyse on ulkoisista tekijöistä Voimmeko jakaa pörssin yksinkertaisesti arvo- ja kasvuosakkeisiin? Uskomme sisällön olevan merkitykseltään ulkoisia tekijöitä suurempi.
25.2.2016 Meidän tyyppisemme johtajat Hyvälle johdolle ominaisia piirteitä kysyttäessä monet vastaavat varmaan, että keskeisintä on johdon kyky innostaa ja kannustaa työntekijöitä. Toiset puolestaan vastaavat, että hyvä johto luo vakaan...
20.2.2016 Klassinen tyyli Sijoitusfilosofiamme on yksinkertainen. Meidän on olennaisen tärkeää pysyä kurinalaisena oman filosofiamme suhteen silloinkin, kun emme ole pääomamarkkinoilla vallitsevien muotitrendien mukaan kovin ”cooleja”.
09.12.2015 Miksi osuusluokkia? Yhdessä rahastossa voi olla useita osuusluokkia. Osuudenomistajat saavat eri osuusluokkia riippuen heidän sijoituksensa koosta.